|
Yhteislenkit ja salivuorot: |
|
|
OL-UT-cup:
Kevään cup on päättynyt ja virallinen pistetaulukko ilmestyy näille sivuille. Syksyllä sitten aloitetaan uuden cupin merkeissä. |
Tämänkertainen avauscuppi työstettiin yliopiston tuntumassa. Osallistujat näkivät kartan ja rastit etukäteen ja joutuivat sitten arvioimaan kauanko aikaa rastien hakemiseen käyttävät (kellot tietysti kiellettyjä). Peilikartta ilmeisesti hieman vaikeutti touhua, mutta kaikki löysivät kaikki rastit. Lisäksi rasteilla olevista numeroista tuli numerosarja, jonka "merkityksen" tietämisestä epäreilu järjestäjä lahjoitti -30sek. Numerosarja oli peräisin TV-sarjasta Lost, ja sitä oli aika vaikea tietää ellei kyseistä sarjaa ole seurannut (tosin Aleksi tiesi oikean vastauksen mutta ei vaan tajunnut vastata sitä). Asioiden monimutkaistamiseksi myös yhdeksänneksi tullut (09.09.09 kunniaksi) sai -30sek armahdusta.
Lähes suvereeniin voittoon "käveli" Riina, joka tuli maaliin ajassa 30.09, vain yhdeksän sekunttia arvioimastaan ajasta. Tosin ylittäessään maksimiajan puolituntia sai hän sakkoa eli ero kolminkertaistettiin, mutta se riitti silti voittoon. Tode tiesi numerosarjan ja nousi sen ansiosta toiseksi ohi Heinin, joka oli siis kolmas. Tämän jälkeen tekikin huomattavasti tiukempaa. Sanotaan nyt vielä se, että useampi osallistuja tuli maalin lähelle melkein tismälleen arvioimassaan ajassa "odottamaan" maaliviivan ylitystä, mutta odottelun seurauksena aikaa meni sitten liian kauan.
| Sija nimi | Veikkaus | Todellinen |
Ero | Bonus |
| 1. Riina |
30:00 | 30:09 | 0:27 |
triplasakot |
| 2. Tode |
14:30 | 13:15 | 0:45 | -30 numerot |
| 3. Heini |
23:00 | 24:00 | 1:00 | |
| 4. Panda |
16:00 | 17:21 | 1:21 | |
| 5. Juhana |
25:00 | 26:25 | 1:25 | |
| 5. Essi |
18:00 |
19:25 | 1:25 | |
| 7. Leena |
25:00 | 26:38 | 1:38 | |
| 8. Johanna |
25:00 | 27:17 | 1:47 | -30 yhdeksäs |
| 9. Crespo | 16:12 | 18:05 | 1:53 | |
| 10. Aleksi |
15:36 | 13:00 | 2:36 | |
| 11. Kim | 23:00 | 19:50 | 2:40 | -30 numerot |
| 12. Pinja |
13:00 | 10:11 | 2:49 | |
| 13. Noora | 28:30 | 25:40 | 2:50 | |
| 14. Vesku |
17:00 |
12:30 | 4:30 | |
| 15. Terhi |
27:00 | 20:00 | 7:00 | |
| 16. Ade |
20:00 | 14:05 | 17:45 |
triplasakot |
Seuraava cuppi on Pandan järjestämänä joskus Lokakuussa. Cup-pisteet päivittyvät cup-sivuille tuota pikaa.