|
Yhteislenkit ja salivuorot: |
|
| * |
OL-UT-cup: |
Tämänkertainen avauscuppi työstettiin yliopiston tuntumassa. Osallistujat näkivät kartan ja rastit etukäteen ja joutuivat sitten arvioimaan kauanko aikaa rastien hakemiseen käyttävät (kellot tietysti kiellettyjä). Peilikartta ilmeisesti hieman vaikeutti touhua, mutta kaikki löysivät kaikki rastit. Lisäksi rasteilla olevista numeroista tuli numerosarja, jonka "merkityksen" tietämisestä epäreilu järjestäjä lahjoitti -30sek. Numerosarja oli peräisin TV-sarjasta Lost, ja sitä oli aika vaikea tietää ellei kyseistä sarjaa ole seurannut (tosin Aleksi tiesi oikean vastauksen mutta ei vaan tajunnut vastata sitä). Asioiden monimutkaistamiseksi myös yhdeksänneksi tullut (09.09.09 kunniaksi) sai -30sek armahdusta.
Lähes suvereeniin voittoon "käveli" Riina, joka tuli maaliin ajassa 30.09, vain yhdeksän sekunttia arvioimastaan ajasta. Tosin ylittäessään maksimiajan puolituntia sai hän sakkoa eli ero kolminkertaistettiin, mutta se riitti silti voittoon. Tode tiesi numerosarjan ja nousi sen ansiosta toiseksi ohi Heinin, joka oli siis kolmas. Tämän jälkeen tekikin huomattavasti tiukempaa. Sanotaan nyt vielä se, että useampi osallistuja tuli maalin lähelle melkein tismälleen arvioimassaan ajassa "odottamaan" maaliviivan ylitystä, mutta odottelun seurauksena aikaa meni sitten liian kauan.
| Sija nimi | Veikkaus | Todellinen |
Ero | Bonus |
| 1. Riina |
30:00 | 30:09 | 0:27 |
triplasakot |
| 2. Tode |
14:30 | 13:15 | 0:45 | -30 numerot |
| 3. Heini |
23:00 | 24:00 | 1:00 | |
| 4. Panda |
16:00 | 17:21 | 1:21 | |
| 5. Juhana |
25:00 | 26:25 | 1:25 | |
| 5. Essi |
18:00 |
19:25 | 1:25 | |
| 7. Leena |
25:00 | 26:38 | 1:38 | |
| 8. Johanna |
25:00 | 27:17 | 1:47 | -30 yhdeksäs |
| 9. Crespo | 16:12 | 18:05 | 1:53 | |
| 10. Aleksi |
15:36 | 13:00 | 2:36 | |
| 11. Kim | 23:00 | 19:50 | 2:40 | -30 numerot |
| 12. Pinja |
13:00 | 10:11 | 2:49 | |
| 13. Noora | 28:30 | 25:40 | 2:50 | |
| 14. Vesku |
17:00 |
12:30 | 4:30 | |
| 15. Terhi |
27:00 | 20:00 | 7:00 | |
| 16. Ade |
20:00 | 14:05 | 17:45 |
triplasakot |
Seuraava cuppi on Pandan järjestämänä joskus Lokakuussa. Cup-pisteet päivittyvät cup-sivuille tuota pikaa.
OL-UT-cupin kauden 08-09 finaali käytiin vappuaaton aurinkoisessa säässä Samppalinnanvuorella. Kilpailijoiden suoritukset olivat erittäin tasaisia (tai ainakin joukkueet pelasivat hyvin ristiin), mutta monivaiheisen cupin päätteeksi sijoitukset saatiin kuin saatiinkin selvitettyä. Kuohujuoman pääsivät korkkaamaan päivän voittaja Terhi ja cupin kokonaiskisan vienyt Pleku.
Tässä vielä muistinvirkistystä kisan kulusta, jos joltakulta on päässyt unohtumaan, mitä cupissa tapahtui:
Jako joukkueisiin tapahtui tikanheittokilpailulla. Viiden heiton yhteistuloksen perusteella kilpailijat laitettiin paremmuusjärjestykseen ja listalta tehtiin jako kolmeen.
Ensimmäinen varsinainen kilpailutehtävä oli ilmapallonkuljetusviesti. Ohjeina oli kuljettaa ilmapalloa siten, että kaksi joukkueen jäsentä kerrallaan koski palloon. Kädellä palloon koskeminen oli kuitenkin kiellettyä. Kierroksia oli yhteensä neljä, ja jokaisen joukkueen jäsenen piti osallistua vähintään yhteen kierrokseen. Käytössä oli hyvinkin erilaisia tyylejä ja taktiikoita. Viestin voitti Tean, Kimin ja Plekun tiimi, kakkosena olivat Crespo, Saara, Terhi ja Saku ja kolmansina Matu, Maco, Ade ja Touko.
Toisessa osiossa tehtävänä oli jatkaa soitettujen klassikkobiisien kertosäkeistöjä. Pisteitä tuli oikeista sanoista, mutta hyvin vedetyllä esiintymisellä oli kuitenkin mahdollista kompensoida puutteita. Päivän tyylikkäimmät (tai ainakin äänekkäimmät) show't esitti Toukon, Aden, Macon ja Matun kvartetti. Kolmen kierroksen jälkeen kisan yhteispisteet olivat kaikilla joukkueilla tasan, joten kaikki olivat samalla viivalla lähdettäessä kolmanteen osioon.
Kolmas tehtävä oli yksilökilpailuna käyty tikkatrivial. Heitetyn pistemäärän perusteella kilpailija sai tietyn aihealueen Trivial-kysymyksen. Ensimmäisen kierroksen oikeiden vastausten perusteella Maco ja Terhi pääsivät kilpailemaan ykköstilasta. Toisella kierroksella Terhi vei pisteet ja voiton kotiin. Kahden kierroksen jälkeen kolmossijassa olivat kiinni vielä Touko, Saku, Matu, Saara, Crespo ja Kim, ja sijoituksia 9-11 olivat jakamassa Tea, Pleku ja Ade. Koska tikanheittosektori alkoi osalla kilpailijoista olla melko laaja, päätettiin sijoitukset ratkaista turvallisemmalla lajilla. Tehtävänä oli puhaltaa ilmapallo mahdollisimman nopeasti niin täyteen, että se räjähtää. Kuudes sija jaettiin hyvässä yhteisymmärryksessä kolmen kilpailijan luovutettua.
Vappucupin tulokset:
1. Terhi
2. Maco
3. Matu
4. Crespo
5. Kim
6. Saara, Touko ja Saku
9. Pleku
10. Tea
11. Ade
Lag nummer 220 OL-UT:
1. osuus 13km (1:15 000) Janne
2. osuus 13km (1:15 000) Saku
3. osuus 7km (1:10 000) Ade
4. osuus 18km (1:15 000 - putki) Rami
5. osuus 7km (1:10 000) Essi
6. osuus 10 km (1:10 000) Niksu
7. osuus 10 km (1:10 000) Tea
8. osuus 6km (1:10 000) Terhi
9. osuus 6km (1:10 000) Kalle
10. osuus 17km (1:15 000) Lesi
Joukkue-esittely ja fanikortit löytyvät http://www.msparma.fi/tode/wp-content/uploads/2009/04/ol-univerisities-of-turku-project-tiomila-2009.ppt linkin takana olevasta tiedostosta. [edit: Joka tOden avustuksella saatiin vihdoin toimimaan. :)]
PS. Kannattaa myös bongata kartalta OL-UT teltan sijainti.